LKH:ssa sinua palvellaan henkilökohtaisesti

Keitä olemme?


Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta hammaslääkäri- asemamme perustamisesta.

Se on kasvanut tuona aikana yhden hammaslääkärin ja hammashoitajan yksiköstä siten, että meitä on nykyisin viisi hammaslääkäriä (1 erikoishammaslääkäri), yksi suuhygienisti ja 4-6 hammashoitajaa.

Olemme kehittäneet paitsi ammatillista osaamistamme niin myös teknistä hoitolaitteistoamme, joka edustaa alansa kärkeä. Toimialaamme kuuluvat suun ja hampaiden perusterveydenhoito, yleisimmät hammaskirurgiset ja proteettiset toimenpiteet sekä vastaanotolla valmistettavat posliinipaikkaukset( Cerec). Oikomishoidosta ja leukanivel- ja dysfunktio-ongelmista vastaa oikomishoidon erikoishammaslääkäri ja suuhygienisti puolestaan tekee hampaitten valkaisua, hammaskorujen laittoa ja tietysti hammaskiven poistoa ja hampaiden puhdistusta. Uusin kuvantamistutkimuksemme ( kartiokeilatietokonetomografia, mikro-TT) näkee päivänvalon myös tämän kevään aikana aikaisempien hammas- ja ortopantomokuvausten lisäksi.

Liikekeskuksen Hammaslääkärit Oy:n johtavana hammaslääkärinä toimii edelleen yhtiön perustaja Arto Rajala.